la-toistin
Re: la-toistin
en muista kirjoitinko joskus asiasta, mutta mielenkiintoinen olisi ns. Duplex toistin, rakennettu kahdesta la-puhelimesta. Toistin kuuntelisi kanavaa 9 ja toistaisi kuulemansa esimerkiksi kanavalle 38. Monissa puhelimissahan on pikavalinta kanavalle 9. Ei olisi monimutkaista modata la puhelinta siten, että tangenttia painettaessa kone siirtyisi kanavalta 38 kanavalle 9. Silloin olisi duplex toistinta käyttävä konekin valmiina. Homman laillisuudesta en osaa sanoa.
Tällä systeemilla simplex toistimen viive jäisi pois ja toistimen ollessa korkealla paikalla, esimerkiksi tammimäessä tai jossain vastaavassa paikassa, mahdollistuisi todella pitkät fm kusot normi kelillä ja halvoilla laitteilla

Pitäisi vielä olla aika raju suodatin tuossa vastaanottavan ja lähettävän koneen välissä. Lähettävä kone tukkii hyvinkin varmasti vastaanottavan koneen kuuntelun, kun AGC säätyy kuitenkin sen päästökaistan kovimman signaalin mukaan.
Re: la-toistin
Yks vaihtoehto vois olla et vastaanottava olis pystypolarisaatiossa ja lähettävä antenni vaakassa, näin saadaan jo aika hyvin vaimennusta aikaiseksi... DW toimintoahan tuossa kans voisi käyttää mutta kytkeytyykö DW-toiminto pois käytöstä kun lähettää "pääkanavalla"?
MR-P, OH6V, OH6PV, OH6GZT, Dj GZT. Ham+11m+68+BC.
Ajatuksia, mietteitä ja projekteja radioharrastukseen liittyen: Peten Radioblogi
Ajatuksia, mietteitä ja projekteja radioharrastukseen liittyen: Peten Radioblogi
Re: la-toistin
tekeeköhän tuon tukkimisen vaikka olisi eri antennissa lähetys ja vastaanotto? Mikään ongelma ei varmaan ole tuo kaksi erillistä antennia jos käyttää tikapuuantenneja esim. 30 metrin etäisyydellä toisistaan. En ole mitään tämäntyyppistä kokeillut koskaan mutta periaatteessa kova sana olisi. Jos esim. Joku kerho haluaa toistimen toteuttaa niin kustannukset olisivat todella kohtuulliset yhtä henkilöä kohti. Pieni osallistuminen luvataan myös täältä jos toistin järkevällä paikalla.
Ja viestiketjun aloittajalle - kannattaa lukaista nuo turun pmr-harrastajien sivut läpi. Sieltä saa vinkkiä noihin johtoasioihin ja ohjelmaan ym.
Ja viestiketjun aloittajalle - kannattaa lukaista nuo turun pmr-harrastajien sivut läpi. Sieltä saa vinkkiä noihin johtoasioihin ja ohjelmaan ym.
Re: la-toistin
Järkevintä olisi sijoittaa tx/rx eri paikkoihin. Jos sattuu olemaan innokas kaveri lähistöllä, niin homman saa toimimaan käyttäen vaikka pmr taajuutta välitykseen. Lähettävän koneen ominaisuuksiin tulisi kuulua vox toiminto, tai sitten käyttäen toistinohjelmaa, joka taas vaatii tietokoneen väliin. Olen joskus kokeillut muutamaa toistinohjelmaa, esim simplex 1.9.9 joka on yksinkertainen ja toimiva http://www.f6dqm.fr/software.htm tai sitten echolinkin sivulta echorepeater. Samalla tontilla eri polarisaatioilla saa jonkinverran vaimennusta, mutta kyllä ne hiljaisimmat asemat jää läpipääsemättä.
Re: la-toistin
Mitä säännöt sanoo "yksisuuntaisista lähetteistä" ?
Meinaan tuota PMR-linkkiä välillä?
Meinaan tuota PMR-linkkiä välillä?
. . - - . . Radioimista myös vettenpäällä....
Re: la-toistin
Miten toistinasemaerotus tehtäisiin radioon? Taitaa harvassa radiossa olla split, AE 5800:ssa se on. Tietenkin joku osaava suunnittelee sen radioon kuin radioon. Tämä siis tietenkin silloin, kun käytetään duplextoistinta.
DX is...
Heil HC-4 "DX Dream Machine".
Linear amplifier......waste of money.
Life is too short for 3699.
Heil HC-4 "DX Dream Machine".
Linear amplifier......waste of money.
Life is too short for 3699.
Re: la-toistin
Testailin joskus tollasta range exitender vai mikä se oli PMR toistin palikkaa ja Mocoma 45 yhessä.
Kyseinen vaan sisäistä lähettäissä RFää ja jäi tanketti pääle.
Kokelitu peltikoteloo, läpivientikonkkia yms, ei auttanu.
Kyseinen vaan sisäistä lähettäissä RFää ja jäi tanketti pääle.
Kokelitu peltikoteloo, läpivientikonkkia yms, ei auttanu.
Katainen? mies kysyi ja nyökkäsin koska niin sanoo flipperi.
Re: la-toistin
Luulisin että toistinasemaerotus olisi todella yksinkertainen tehdä ainakin radioon jossa pikakanavavalinta on olemassa sille kanavalle jota toistin kuuntelee ja lähetykselle on merkkivalo. Esimerkiksi cobra 148 gtl-dx on tällainen puhelin. esimerkiksi releellä vaan tämä "pikakanavanappi" päälle kun lähetyksen merkkivalo syttyy.
Ja jos tuollainen toistin olisi olemassa hyvässä sijainnissa kuuluvuuden kannalta niin uskon että keinot puhelimien modaamiseen löytyisivät. hätätapauksessa voisi rumpua pyöräyttää sopivasti lähetyksen ja kuuntelun välillä tai jopa käyttää toista puhelinta kuunteluun ja toista lähetykseen. Tämä ei tietenkään voisi olla pitkänajan ratkaisu.
lähetys- ja kuunteluantennithan pitäisi olla samassa polarisaatiossa (mieluiten pystyssä autokäyttöä ajatellen), ettei tarvisi kahta antennia jos haluaa toistinta käyttää. Jos toistimen toinen antenni väärässä polarisaatiossa häviöt varmaankin liian suuret.
En ole perehtynyt siihen, miten radioamatööritoistimissa on hoidettu tuo agc ongelma, mutta olen ymmärtänyt että rx ja tx antenni olisivat joskus eri korkeudella... ehkä joku osaisi valottaa tätä asiaa.
Ja simplex-toistinhan olisi erittäin yksinkertaista toteuttaa. tuollaisen papukaijan käyttäminen vain on pidemmän päälle kyllä aika ikävää.

Viimeksi muokannut Hjorde, 23.2.2011 20:30. Yhteensä muokattu 2 kertaa.
Re: la-toistin
Olisi tietenkin hienoa, kun muistettaisiin sellaisiakin radion omistajia joilla ei ole minkään kanavan pikavalintaa.
DX is...
Heil HC-4 "DX Dream Machine".
Linear amplifier......waste of money.
Life is too short for 3699.
Heil HC-4 "DX Dream Machine".
Linear amplifier......waste of money.
Life is too short for 3699.
Re: la-toistin
ahkerasti vaan rumpua pyörittämään sittenPepe kirjoitti:Olisi tietenkin hienoa, kun muistettaisiin sellaisiakin radion omistajia joilla ei ole minkään kanavan pikavalintaa.
. . - - . . Radioimista myös vettenpäällä....
- Vimodetonen
- Vauhti päällä
- Viestit: 270
- Liittynyt: 15.5.2007 21:19
- Paikkakunta: Etelä-suomi. Kirkkonummi
Re: la-toistin
Voi tuon erotuksen muutenkin toteuttaa, pll piiriä eri bitti-inputtia lähetyksellä käyttämällä. On vain työläämpää. Pikavalinnan saa käyttöön helposti.sWaltsu kirjoitti:ahkerasti vaan rumpua pyörittämään sittenPepe kirjoitti:Olisi tietenkin hienoa, kun muistettaisiin sellaisiakin radion omistajia joilla ei ole minkään kanavan pikavalintaa.
Mutta kunnon duplex- vieterin rakentaminen ei ole aivan helppo nakki, 2 metrille väsäsin joskus simppelin toistimen, erillisillä antenneilla, jotka kuitenkin olivat samalla tontilla niin suurella korkeuserolla kuin mahdollista, ja sen vastaanotin meni aika reippaasti tukkoon, ja herkkyys oli sen mukainen.
Ja joskus säädeltiin Hesan 2m duplexeria työpaikallani, ja 50 kg painavalla suotimella saatiin tarvittava yli 100 dB erotus.
Erilliset vastaanoton ja lähetysaseman sijainnit ovat aikalailla ehdoton vaatimus, linkki vaikka PMR- kikkuloilla. Jotka vois tuurilla hyvillä asemapaikoilla kuulua luotettavasti tarpeellisen välimatkan. Muutama kilsa voisi olla hyvä arvaus.
Jos Lontoon murre taipuu, niin tuolta lisää infoa.
http://nonbovine-ruminations.blogspot.c ... -work.html
Laillisuuteen ym. en ole puuttunut, ja jokainen toimii omalla vastuullaan.
Esso. On hiplannut paria kilovolttia.
Re: la-toistin
Hyvä kun saatiin tähänkin asiaan jotain selvyyttä. Aikamoinen säätäminen olisi tosiaan jos tuollaiset suotimet pitäisi rakentaa tai sitten vaihtoehtoisesti kahteen eri paikkaan radiot asentaa. Tietokoneiden välityksellähän tuon äänen siirron voisi myös tehdä periaatteessa jos ei pmr-puhelinta haluaisi tuohon käyttää. Mutta menee jo aika säätämiseksi eli tuo alkuperäinen ajatukseni ei sellaisenaan toimisi.
Ehkä hyvin toimiva papukaijakin voisi olla järkevä vaihtoehto. Papukaijan kanssa on kätevää myös testata eri antenneja tai mikkejä. Sellaisestakin voisi olla harrastajille paljon iloa kun vain paikka olisi erinomainen kuuluvuuden kannalta. noita papukaija-palikoitahan saa tilattua helposti ulkomailta. niidenkään toimivuudesta ei ole kokemusta. Tietokoneella olen papukaijaa joskus testaillut.
http://shop.ebay.co.uk/i.html?_nkw=simp ... ter&_rdc=1

Ymmärtääkseni nuo 28/50 megan toistimet,ja kuten listasta näkyy,http://repeater.sral.fi/ ovat myös eri paikkakunnilla tx/rx. Joskus kuullut rx/tx siirrettävän puhelinlinjoja pitkin, kai nykyään netit on sen korvannut. Kokeilin aikanaan 10m toistinta, jossa netti oli välissä, muuten pelasi hyvin, mutta hidas nettiyhteys teki pienen viiveen. Ehkä siirrossa käytetään Ghz alueita. Joskus eqso aikana tuli tuota luvallisuutta kysyttyä ficoralta, eikä heillä ollut mitään sitä vastaan. Oikeat toistimet saattaisi olla kova sana, ei eqso,missä hyvinkin pystyy pilaamaan koko systeemin. Niitä voisi linkitellä netin välityksillä yhteen, mikä hamitoistimilla alannut yleistymään. Monessa koneessa on nykyään kaksoiskuuntelu 9 kanavalle, mitä hyvinkin voisi pitää sisäänmenona. Ei tarvitsisi modailuja. Espanjassa ja saksassa on noita jo rakenneltukin, systeemistä en ole perillä.
Re: la-toistin
Oliko kysymys duplex toistimista vai eqso toistinasemasta?Seppä kirjoitti: Joskus eqso aikana tuli tuota luvallisuutta kysyttyä ficoralta, eikä heillä ollut mitään sitä vastaan.