Mitä kestää ?

Tee se itse vermeet, hyvät neuvot, vinkit ja kytkikset kaikenlaiseen rakenteluun ja kokeiluun. Antennit, virtalähteet, virittimet yms..
Avatar
Jakke
Vauhti päällä
Viestit: 184
Liittynyt: 20.11.2009 21:28
Paikkakunta: Kitee

Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja Jakke »

Ihan tällainen teoreettinen kysymys aiheesta että mitä mahtanee oikein kestää tuollainen cb-alueelle rakennettu ns. tikapuuantenni sitten tehoa suurimmillaan syöttää ?

Jostain olen muistaakseni lukenut että satasen wattia kestäisi,mutta kun ei ole yleensäkään minkäänlaista aiempaa kokemusta koko antennista muuta kuin reilu viikko takaperin tehty pikatesti takapihalla, jossa antenni oli ensin alimittaisessa teleskooppionkivavassa ja tietäähän sen ettei siitä mitään tullut, niin pistinpä sitten antennin kokonaan vaakaan takapihan aitojen väliin,ja siinä oli sitten kuin riippusilta ikään.

Kolmella watilla käsikoneella siinä sitten syötin,swr:ien ollessa suurimmillaan n. 1.5 ja yhdet lähikusot aikaan sain niin ei osaa yhtään sanoa vielä antennista itse pahemmin oikein mitään,tosin "hiton hyväksi" reissuantenniksi olen moista kuullut haukuttavan,siis JOS vain on vireessä ja saa tarpeeksi ylös.

Mökille kun ajattelin moisen "härpäkkeen",ainakin nyt alustavan suunnitelman mukaan 8-metrin onkivapaan, ja vapa sitten palotikkaisiin vinottain kiinni-tyylillä, niin ylös kuin vain saa laittaa ettei antenni nyt ihan palotikkaissakaan kiinni olisi, tai jos saisi perätikin puun oksaan kiinni niin ainahan se olisi parempi.
Avatar
Leiffi
Addikti
Viestit: 2584
Liittynyt: 3.4.2009 12:47
Paikkakunta: Oulainen / KP24KD/JD

Re: Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja Leiffi »

Riippuu kuinka jytäkästä langasta olet sen nikkaroinut :lol:

Siinä ei ole keloja tai muutakaan vaan "raakaa rautaa" joten kilowatti menee heriästi 8)
Kuva
Avatar
Jakke
Vauhti päällä
Viestit: 184
Liittynyt: 20.11.2009 21:28
Paikkakunta: Kitee

Re: Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja Jakke »

Ok,no eiköhän tuo liene ihan sen ohjesäänön mukaista,muistaakseni 1.5-2 neliöistä piuhaa mistä on tehty.en tosin tiedä varmasti kun ei ole omatekonen.Mutta kestänee sitten varmasti nämä "vakiotehot".. :lol:
Avatar
Leiffi
Addikti
Viestit: 2584
Liittynyt: 3.4.2009 12:47
Paikkakunta: Oulainen / KP24KD/JD

Re: Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja Leiffi »

Eihän kaupallisista pystytikuistakaan se ite antenni hajoa, kelat niistä paukkuu kun ovat melkoisen ohutta kuparilankaa..
Kuva
hitsaaja
Addikti
Viestit: 1226
Liittynyt: 12.3.2008 21:14
Paikkakunta: Kouvola

Re: Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja hitsaaja »

mie oon joskus laulattanu 300w tikaspuuhun ja hyvin kesti,tarkempia speksiä ei oo siitä kun että asema "wiltsun" tekemä antenni ja 10 kertaa parsittu kun on katkennu
La:Hitsari Ham:OH5CEF 31fm/19am,71.100,145.700 ym. KORIA/KOUVOLA
Avatar
MR-P
Addikti
Viestit: 2269
Liittynyt: 2.9.2009 10:18
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Re: Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja MR-P »

EIköhä tommoseen 2neliön piuhasta tehtyyn voi surutta ajalla 1kW menemään, toista on sitten syöttöjohto millä siihen sitä tehoa ajaa..

esim...
Average Power Handling RG58 27MHz (kW): 0.58
http://www.timesmicrowave.com/cgi-bin/calculate.pl
http://www.belden.com/pdfs/TechInfo/Coa ... istics.pdf
MR-P, OH6V, OH6PV, OH6GZT, Dj GZT. Ham+11m+68+BC.
Ajatuksia, mietteitä ja projekteja radioharrastukseen liittyen: Peten Radioblogi
Avatar
Jakke
Vauhti päällä
Viestit: 184
Liittynyt: 20.11.2009 21:28
Paikkakunta: Kitee

Re: Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja Jakke »

hitsaaja kirjoitti:asema "wiltsun" tekemä antenni
Jep,no sitten kestää varmasti ne tehot millä itsellä on aikomus kokeilla ja käyttää kertapa kilowatinkin on epäilty kestävän.Tuo oma "lankakasani"(,jolta se tällähetkellä näyttää kun on pakattu) on ainakin toistaiseksi säilynyt suht ehjänä(,ylimmäinen puola oli vain minulletullessa poikki jonka korjasin) ja on samaisen aseman "käsialaa" jos nyt muistelen aivan oikein.
hitsaaja
Addikti
Viestit: 1226
Liittynyt: 12.3.2008 21:14
Paikkakunta: Kouvola

Re: Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja hitsaaja »

sinisillä piuhoilla..valkosil välipuolilla..mullakin on menny tosiaan ainakin 10 kertaa poikki toi antenni,mutta aina oon sen juottanu yhteen
La:Hitsari Ham:OH5CEF 31fm/19am,71.100,145.700 ym. KORIA/KOUVOLA
Avatar
Jakke
Vauhti päällä
Viestit: 184
Liittynyt: 20.11.2009 21:28
Paikkakunta: Kitee

Re: Mitä kestää ?

Viesti Kirjoittaja Jakke »

hitsaaja kirjoitti:sinisillä piuhoilla..valkosil välipuolilla..
Juu,samatpa nuo on "ulkonäölliset specsit" täälläkin tuossa kyseisessä antennissa.

Ja hyvin kyllä tuntuu antenni tuossa kun pistin 8-metriseen teleskooppivapaan tuon ja tuohon mökin nurkalle puuta vasten vain pistin pystyyn,niin hyvinhän tuo tuntuisi pelaavan jo tuossakin, kun tuntuu taas tuo "itänaapuri" olevan edustettuna melkeinpä joka kanavalla,ja kuuuluvan vähän iiankin hyvin.

Ja vireessäkin tuntuu antenni olevan,on nimittäin läpeensä koko 40-kanavan alueella swr:t n.1.05.. :o ..Huomenissa olis tarkoitus tuota syöttöpisettä vähän saada nostettua, että saisi nyt edes sinne pariiin metriin tuon syötön,muuta en viitsi tänäkesänä käydä tuon kanssa "hifistelemään".

Teleskooppivavasta ajattelin vain ottaa pohjakorkin irti ja puuriukua vaan vavan sisään jatkoksi.Saa nähdä miten käy.. :?.

EDIT 20.7.-11 Ja antenni siis nousi tänään vielä n. 2.5 metriä korkeammalle ja sekä kuuntelu että "virityslukemat" eikun vain parantuivat entisestään.
Vastaa Viestiin