Mystinen häiriö on ajoittain vaivaillut Night Talkeria muutaman viime päivän aikana: heti kun virran saa käännetyksi päälle on volume isolla eikä volume-potentiometriä kääntämällä pienene ennen virran katkaisupistettä. Vähän isommalle sen kyllä potentimetriä kääntämällä saa, mutta kuulumattomiin ei lainkaan. Potikan toiminta on mitattu ja ihan OK, joten tarvitsisin jostakin perusteellisen sielunelämän kuvan, jotta voisin ihmetellä syylliseksi jotakin muutakin audio-/vastaanottolinjan oikkuilevaa (PRC-peräistä? ) komponenttia. Häiriön esiintymisessä ei ole eroa siinä, onko kone pitempään lämmennyt vai juuri virrat päälle laitettu.
Justiinsa nyt se toimii vaihteeksi kuten asiaan kuuluukin.
Liekö kenelläkään Talkerin kanssa pelaavalla tullut vastaavaa eteen?
Kaikenlaisia radioita, tikkuja ja lankoja alkaa olla vähän joka paikassa...
Kylläpä sittenkin pitempi virroissa oleminen "korjaa" tilanteen eli audio hiljenee potikasta kuten pitää. Oli päällä sen aikaa kun kävin tunnin verran asioilla ja täytin vellipesän. Vaikuttaa normaalimmalta jonkin komponentin arvon/toiminnan muutokselta lämpenemisen myötä. Ei vaan ole jäähdytysprayta varastossa tällä hetkellä, jotta pääsisi suihkimaan sinne tänne sisäkaluihin.
Silti kiitos sielunelämästä vinkkiä. Piirilevyn layoutti taitaa olla aremiikasta jos muistelen oikein...
Kaikenlaisia radioita, tikkuja ja lankoja alkaa olla vähän joka paikassa...
Aamupäivän raaputtelin/koputtelin komponentteja ja mittailin erilaisista paikoista virtojen läpikulkua sun muuta ja mystisyys senkun jatkuu. Erilaisten mittausten perusteella arvelen, että joku elkoista ei audiopuolella toimi ihan niinkuin pitäisi, mutta yhden välikokeiluna tehdyn virtoihin ja antenniin kytkemisen yhteydessä kaikki toimi taas kylmiltäänkin ihan OK
Annoin räkkylän olla päällä pitempään ja toiminta pysyi kohdallaan, samoin pitkän sulkemisen jälkeen uudelleen avattuna
Olo on vähän niinkuin vanhan auton korjaajalla: jotain vikaa oli ja monta paikkaa käyty läpi, kaikki toimii ähellyksen jälkeen kuten pitää, mutta varsinaista vikaa ei löytynyt. Enkä edes kolvia kuumentanut saati tinaillut liitoksia varmuuden/hapettumien/kylmäliitosten vuoksi. Ota nyt sitten tästäkin selvää
Kaikenlaisia radioita, tikkuja ja lankoja alkaa olla vähän joka paikassa...