VHF/UHF-kisat...
Re: VHF/UHF-kisat...
Kiitokset myös kirjoottelusta ja kusorikasta uuttavuotta 2026!
Re: VHF/UHF-kisat...
Moikka!
Hiljaista on ollut osaltani VHF-kisojen suhteen...
Tammikuun alussa joku valitteli radioamatöörien face-ryhmässä että oli N-liittimen keskitappi vetäytynyt irti vastakappaleestaan kylmyyden takia. Menin ivallisesti postaamaan oheisen kuvan kommentiksi: Eipä mennyt aikaakaan kun myös omien antennieni SWRt oli tapissa. 2m:lla TX päällä SWRt pomppi laidasta laitaan, 6m:lla oli muuten vain äärettömät. Ajattelin että mulle oli nyt käyny samalla tavoin kuin mainitsemalleni kaverille facessa. Viime talvena 2m antennin ollessa kuurassa 2m:lla en saanut FM-taajuuksilla täysiä tehoja ulos, mutta SSB:llä SWRt oli ok. Tänä talvena lunta/kuuraa kertyi antenneihin mielestäni enemmän.
2m antenni
LA-piiska
6m antenni
lähimetsää
Onhan toki työtkin pilanneet muutaman osallistumismahdollisuuden. Toivottavasti edes 6m:llä pääsisin tulevana torstaina kokeilemaan kusoilua ilman että tarvisi pelätä pääteasteen kärähtämistä.

Nonnih. Maaliskuun 6m nakki. Keskiviikkona oli VHF:llä paikallistropoa ainakin ULA:lla. En päässyt 2m:ää kuuntelemaan, kun radioaseman pc oli mulla täällä kotona. Yritin epätoivoisesti saada setin toimimaan siten, että myös puhe tulisi ohjauspäästä etäaseman pc:lle ja siitä rigille. Ei onnistunut.
Aamupäivä meni metsätöissä, aiemmin pätkimiäni tuulenkaatoja vinssaillessa vesisateessa ajouran varteen. Perhana kun maaliskuussa päivä on jo pidentynyt sen verran paljon, että metsässä menee myöhään, jos ei kelloa tajua katsoa. Ja kun siellä metsässä on kaikkea ihmeellistä kuvattavaa. Tässä oli yksinäinen sorkanjälki lävistänyt hangen. Liekö Petteri Punakuono käyny kokeilemassa hankikantoa? Todennut, että ei kannata, lennän pois. Ei tosiaan lähimailla näkynyt tuolle jäljelle kaveria.
Vähän ennen klo 18 olin kotona. Kotimatkalla ehdin sentään syömään evääksi varustamani kanawrapin. Kiireesti lasagnen tekoa ja pöperö uuniin. Syödä en sitä ehtinyt. Onneksi jälkikasvu on jo sen verran isoja, että osavat jo kuuman vuoan ottaa uunista turvallisesti. Vuoden isä-palkinto irtoaa helposti, jos kotona kerkeää vain ruuan laittamaan ja sitten pitää olla taas menossa...
19 aikoihin olin radioasemalla kytkemässä noin sataa piuhaa tietokoneeseen ja rigiin. Wsjt-ohjelman käynnistys tuotti virheilmoituksen että conffaa asetukset kuntoon. Edellisen kerran kun koneen sammutin kotona, kaikki toimi hyvin. Olisiko rigi nyt eri USB-portissa? Parilla klikkauksella rigi alkoi monitoroimaan bandia. Auroraennustekin lupaili koko illalle alle KP2-lukemia, sopisi minulle.
Kello oli varttia vaille kisan alkua. Kiireesti sopimaan skediä omaan ruutuuni (KP31) ja KP41-ruutuihin. Nämä 2 em olivatkin ekat kusoni. Fonekusoja tuli tasaiseen tahtiin klo 2038 asti (Suomen aikaa). Tässä vaiheessa kusoja oli 27 kpl, ruutuja 13 ja pisteitä 11000. Kuson keskipituus oli 167 km. Jälleen kannatti fonella käydä ottamassa pisteet pois kuleksimasta. 6 ruutua olisi jäänyt saamatta.
Sitten FT8:lle. Siellä ei mitään erikoisempaa ollut tarjolla, pikemminkin päinvastoin. Ruotsalaisia ja tanskalaisia tuli lokiin normaalia vähemmän. En muista olisinko aiemmin tietoisesti pitänyt FT8:lla lentokoneheijastus-kusoa (AP-scatter). SM0KAKin (QRB 552 km) kanssa ei meinannut kusoa syntyä. Hän tuli minulle parhaimmillan -19dB. Kun kone sitten tuli väliin, nousi sinkku -12 dB:iii, ja kuso syntyi. Eli kannattaa kytätä Airscout-softaa.
61 kusoa, 35 ruutua. Kuson keskipituus 378 km.

Huhtikuun 2m nakki. Kuun ensimmäinen tiistai alkoi sateisissä merkeissä. Päivällä keli kirkastui, mutta jäätävä pohjoistuuli pysyi. Puuskissa näytti kisan alussa olleen jopa 10m/s! Siitähän ei tropo tykkää. Auroraakin on viimepäivinä ollut, pe-la välisenä yönä KP-indeksi piikkasi 6:ssa. Kisaillalle lupailtiin alle 3:n lukemia.
Kisan alku vahvisti ennakkoaavistukseni kelin suhteen. Mutta enpä arvannut että kelit olisivat sentään niin huonot. Viron puolelta normaalikelillä tulee monia asemia signaalinäytön kera. Nyt ei yksikään asema nostanut viisarin lukemia. Lähempienkin asemien signaalit feidailivat, CQ:hun vastaus saattoi tulla esim. 5:n S-yksikön voimalla. Annan raportin ja lokaattorin ja sen jälkeen ei asemasta kuulukaan mitään. Silti lokiin tuli 3 uutta asemaa, OH6CAY, OH6CKT ja OH2NNE. KP21-ruudusta lokiin tuli peräti 4 asemaa. Fonella 30 kusoa, 14 ruutua ja 12400 pistettä. Kuson keskipituus 180km.
Digipuolella alku meni paikalliskusoihin. OH9HEU:ta kuulin KP25-ruudusta, ja hän jossain vaiheessa kuuli minuakin, mutta niin vain aurora tuli ja levitti pohjoisen asemien signaalit solkuttomaksi muussiksi, jota WSJT ei pystynyt dekoodaamaan. OH8G:n sentään sain KP34-ruudusta.
Fonella workkimani LY2R (QRB 676km) keikkui pisimpänä kusonani viimeiselle tunnille asti, kunnes Lokiin tuli SM4OXX (QRB 720km). Kusoja tuli viimeisellä tunnilla 16 (RC1BQ:n kanssa pitämäni ei-kontestimode-kuso ei ole listassa), ja pisteitä näistä kertyi yli 13000, eli oli siinä mukana uusia ruutujakin. Pisin kuso tälläkin kertaa SK6EI (815km). Entäpä jos kelit olisi olleet edes normaalit....?
Viimeisen tunnin loppukiri.
77 kusoa, 43 ruutua. Kuson keskipituus 305 km.

Toukokuun 2m nakki. Kyllä voisi samat jupinat sään vaikutuksesta copypastata tämänkin kirjoituksen alkuun. Tuulta ja raekuuroja oli aamupäivällä tarjolla. Auroraa ei. Asemapaikalle ajelessa ei 87.5 MHz keli-indikaattorista ei kuulunut pihaustakaan. Nykäskylän 2m toistimen signaali sentään oli normaali.
Kisan alkuun antenni etelään. Ei kuulu ketään. Jyväskylän suunnalta asemia tuli puolessa tunnissa 8 kpl. Pidemmät kusot olivat haastavia. Workkiessani OH6PA:ta (KP02PL 316km) laitoin OH8DJ:lle (KP24GC 306km) viestiä että täällä ollaan SSB:llä. Ei meinannut kusosta tulla mitään. FM:llä ei varmasti olisi onnistunut. 40 minuuttia jaksoin fonella olla tällä kertaa. 20 kusoa ja 10 ruutua, avg 172km ja 8400 pistettä. Tällä workkimisella olisi jo irronnut fonesarjan kärkisija 1700 pojon marginaalilla. Klo 2320 sain vielä houkuteltua SK0CT:n (JO99BM 539km) kääntämään antennin itään. Kusohan siitä syntyi, nostaen fonepisteiden määrän 9500:aan. Fonekusojen keskipituus 189km.
FT8:lla ei kuso oikein kulkenut Ruotsin rannikkoa syvemmälle. SK6EI jäi tällä kertaa saamatta, pisimpänä oli tyytyminen kusoon SM4GGC:n (QRB 780km) kanssa.
73 kusoa, 38 ruutua. Kuson keskipituus 304km

Toukokuun 6m nakki. Torstaiaamuna kello herätti 0615. Käytiin kotipaikalla istuttamassa "taimenia", niinkuin poika muutama vuosi takaperin sanoi
Aamupäivä oli viileähkö ja tuulinen, vettäkin rippasi. Palstalle ajellessa sai Z-orissa pitää kabiinissa lämpöjä päällä. Kun puolenpäivän jälkeen aurinko alkoi paistelemaan, hiki valui pitkin selkää. Kävelyä takana melkein 10 kilsaa ja taimia maassa omalta osalta 1000 kpl. Kotona klo 19, pikainen suihkussakäynti ja pojalle taas heipat (oli päivän jäljiltä sen verran nuutuneen näköinen, että jäi varmasti kympin uutiset näkemättä) ja radioasemalle.
Viimeisen viikon aikana on 6m:lla saatu nauttia Es-kelistä joka päivä. Bandi on ollut auki ympäri Eurooppaa, tuplahyppy Es:llä pidin Portugaliin edellisellä viikolla kuson. Ja viime viikon torstaina oli multihoppia Etelä-Amerikkaan, Brasiliaan. Moni OH-asema piti hyvinkin vaatimattomalla kalustolla 10000+ km-kusoja.
Ihmetys olikin suuri kun löin laitteet tulille. FT8-spektrissä ei näkynyt yhtään signaalia. Pakko oli käydä tarkistamassa, onko antenni varmasti etelään. Kyllä se valitettavasti oli. Keli vain oli ottamassa lepiä.
Olin jo aiemmin laatinut suunitelman, että kisan alussa workin FT8:lla, kun kelillä on taipumus hiipua puoltayötä kohti. FT8:lla ei sitten kisan alussa kuulunutkaan minulle muita DX:iä, kuin pari ukrainalaista. Fonepuolella OH3HWU KP11-ruudusta, eli Tampesterin seudulta piti Bulgariaan kuson. Katselin kyllä, että keli vetää siihen suuntaan, mutta kun ei kuulu (tai näy), niin ei voi mitään.
2kpl Es-kusoja lokissa FT8:lla siirryin fonepuolelle klo 2044 Suomen aikaa. 9 minuuttiin 14 kusoa. Mukana pari ruutua, joita en FT8:lla kuullut. Lisäksi myöhemmin sain oman ruutuni (KP31) OH4JVC:n avulla, sekä KP02:n OH6PA:n myötä.
Klo 2230 alkoi tapahtua: Yht´äkkiä GM8IEM:n CQ ruudusta IO78 lävähti tietokoneen näytölle. Ja millä sinkulla: +25! pääsin pileupista läpi, viidenteen kutsuun sain vastauksen. Kohta alkoi muitakin Brittejä kuulumaan, tai siis näkymään, mutta ei läheskään samanlaisella sinkulla kuin GM8IEM Skotlannista. Kuulin vajaat 10 asemaa, minua kuuli tusinan verran asemia, mutta ei enempää kusoja. GM8IEM kuului minulle noin 45 minuuttia.
70 kusoa, 50 ruutua. Kuson keskipituus 404 km.

Kesäkuun 2m nakki. Asemapaikalle seiskan aikoihin ajellessa taivaalla oli synkkiä pilviä. Kirjaimellisesti. Synkät pilvet tuovat ukkosen muodossa ongelmia verkkovirtaan kytketylle erot...elektroniikalle. Piti lisätä ukkostutka-välilehti selainikkunaan KST-tsätin, psk-reportterin, dx-mapsin ja whatsapin lisäksi. Juuri ennen kisan alkua Mikkelin-Savonlinnan välillä rytisi kunnolla. Salamat aiheuttivat räsähdyksiä bandille. Räsähdyksiä aiheutti myös naapurin isännän paimenpoika viereisen pellon reunassa.
Naapurin peltoja
Tällä kertaa radiokeli vaikutti olevan normaali, ei siis mitään antitropoa ollut ilmassa. Huomasin sen kun lokiin tuli KP13 ja KP14-ruudut FM:llä. Kirsikkana kakun päälle SK1BL Gotlannista, 660 km etäisyydeltä tuli kopitettua FM:llä. Varmaan pisin nakkikusoni FM:llä. SK1BL on kyllä niin vahva asema, että uskon sen olevan workittavissa useamminkin, ja paremmalla signaalilla FM:llä. Videonkin kuvasin kusosta, mutta en saanut lisättyä sitä tähän liitteenä.
Ekan tunnin saldona 21 kusoa, 14 ruutua ja 11500 pistettä, kuson keskipituuden ollessa 217 km. Tämän jälkeen alkoi ilotulitus. Taivaalla. Mökki tärisi ja valot vilkkuivat, mutta onneksi PC ei sammunut, sen verran lyhkäsiä olivat virtapiikit. 2 maasalamaa iski muutaman kilometrin päähän ja monen monta pilvisalamaa aiheutti mekkalaa. Ja vettä tuli rankasti. Lappeenrannassa tilanne oli huonompi, siellä OH5EIL joutui jättämään leikin kesken ukkosen takia.
FT8:lle siirryttyäni huomasin Märketin eli OJ0-maan olevan äänessä kutsulla OJ0MN. Meren keskellä ei mastoja eikä montaa elementtiä tarvita, kun signaali kantaa VHF:llä pitkälle. Pyysin operaattoria Markusta (OH1MN) laittamaan pari kuvaa kisaraporttini piristykseksi.
Operaattori ite
Antennikalustoa
Lähtö Suomen suuntaan
FT8:lla Venäjän puolelta 6 ruutua. Gotlannista lokiin tuli 3 asemaa, ja muita rantaruotsalaisia Tukholman seudulta tusinan verran. Yli 500 km:n kusoja 24 kpl.
Palataanpa vielä FM/SSB-tapahtumiin elikkäs puhekusoihin. Ilman fonekusoja olisi lokissa ollut 6 ruutua vähemmän. KP31, KP41, KP13, KP14, KP02 ja KO08 (=3000 pistettä) olisivat jääneet tällä kertaa saamatta. Noista ruuduista vielä lisäksi QRB-1500 pistettä. Fonella tuli kaikkiaan 25 kusoa, 16 ruutua ja 14000 pistettä, kuson keskipituus 237 km.
83 kusoa ja 46 ruutua, kuson keskipituus 349 km.

EDIT: tässä kesäkuun nakista video, jossa pidän kusoa SK1BL:n kanssa FM:llä:
https://youtube.com/shorts/Zwa4PmOqpqQ? ... Qr32K-6wSI
Heinäkuun 2m nakki. Tiistaina pitkin päivää ainakin Kaakkois-Suomessa liikkui voimakkaita sadealueita. Lämpötila jäi 10:een asteeseen. Uskollisimmat lukijat muistanevat, mitä olen sadealueiden vaikutuksesta VHF-keleihin kirjoitellut. J-kylän 2m kelimajakka tuli S7, kun sitä hetki ennen kisaa availin.
Itse kisa toisti tuttua kaavaa. Etelä-Suomesta ei kuulunut mitään, Sisä-Suomeen kun käänsi antennin, useita asemia kuului samalla taajuudella kilpakutsua huutelemassa. Fonella kaikkiaan 31 kusoa ja 17 ruutua, pisteitä ~15000
Digeilyt menivät silleen putkeen, että vielä 10 minuuttia ennen kisan loppua olin saanut workittua kaikki kuulemani ruotsalaiset asemat (20kpl). Heti kun tästä mainitsin WA:lla kaverilleni, tulikin ruudulle SM4C:n CQ, eikä hän minua kuullut...
.Yli 500km:n kusoja 24 kpl.
Illan parhaan QRB/signaalisuhteen tarjosi SK6EI, jälleen kerran:
LY1CR oli yksi kuulemistani asemista, mutta hän ei ollut minua kuullut. Onneksi. Olisi jäänyt harmittamaan. Molemmat ES8-asemat jäivät workkimatta. Tieto lisää tuskaa, kun käy katsomassa näitä PSK-reportterin statseja...
87 kusoa, 46 ruutua. Kuson keskipituus 337 km.

Alkukevennys. Deittimarkkinoilla ei kalastus ja frisbeegolf ole oikein kovassa huudossa, nyt näköjään myös Nordic Activity Contest (NAC) on myös red flag. Harmittaa kovasti meidän VHF/UHF-workkijoiden puolesta. Kas kun ei listassa ollut SAC tai CQWW
Sitten asiaan, eli heinäkuun 6m NACkiin. Kisan alussa ei Es-keliä juurikaan tuntunut olevan, joten fonella ehti mukavasti poimimaan kotimaan ruutuja. Ensimmäisen tunnin aikana 22 kusoa ja 12 ruutua, pisteitä reilu 10000 ja kuson keskipituus 209km.
Toisella tunnilla siirryin digipuolelle. Mitään erityistä avausta en havainnut, mutta aina silloin tällöin pitkin iltaa lokiin tuli joku DX:ä. Yritin lännestä poimia ruotsalaisia. Antennin kyljen ollessa Ruotsiin, ruudulle tuli välillä ukrainailaisten kutsuja. Antenni kaakkoon, kisamode pois päältä ja pisteet lokiin. Ja taas antenni kohti lounasta. Ja ihmettelemään kun kisamode oli jäänyt laittamatta takaisin päälle.
PSK-reportterin mukaan olin kuulunut mm. Kreikkaan, Islantiin ja Portugaliin, mutta näistä maista en lähetteitä kopittanut, eli nämä asemat olivat vain monitoroimassa bandia.
Aivan kisan lopulla keli aukesi Norjaan, jopa ULA:lla kuso oli kulkenut Islantiin asti. Valitettavasti aika loppui kesken.
77 kusoa ja 47 ruutua. Kuson keskipituus 558km