VHF/UHF-kuulumiset

Keskustelua amatööriradioista, modifioinneista, antenneista ja muusta.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Koukkasin radiotarkkailuasemalle aamulla kympin aikoihin, siis Suomen kesäaikaa. Hiljaiselle kuulosti 6m bandi, kunnes laitoin antennikaapelin kiinni. Keski-Eurooppa siellä huuteli Japanin suuntaan. Tai huilutti, FT8:lla. Aika moni OH piti myös kusoja Japaniin. Muutaman kerran olen Japaninkelin aikaan ollut QRV 6m:llä, mutta minulle ei ole kuulunut mitään. Käänsin taas antennin Japanin suuntaan. Tällä kertaa QRM-taso oli sen verran heikko, että kuulin ensimmäiset DX:t idän suunnasta.

Signaalivoimakkuudet eivät olleet Japanista mitään kummoisia, suurimmaksi osaksi negatiivisia raportteja. Mutta se asemien määrä. Katsoin WSJT-X:n lokista esimerkkinä 2 periodia. Toisella periodiolla kuulin 51 Japanilaista asemaa, ja pari paikallista (Keski-Eurooppalaista) siihen päälle.
Näyttökuva 2024-07-18 103118.jpg

Sain sentään muutaman kuson pidettyä. Tietokoneen näyttöruutu muistutti räsymattoa:
Näyttökuva 2024-07-18 104517.jpg

Noin 90 Japsia oli kuullut 85 watin tehoni....
Näyttökuva 2024-07-18 104415.jpg
Peterin, G8BCG:n kuvaruutukaappaus:
JJ_lVE1A.png
Myös ULA:lla keli oli hyvä. Es-pilvi oli sopivasti Suomen yllä mahdollistaen Inarin asemien kuulumisen Lounais-Suomessa:
Untitled.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Screenshot 2024-07-19 115816.jpg
Pitihän sitä lokia käydä tonkimassa. Siinä ehkä paras kuunteluperiodi, yli 60 japanilaista kerralla...
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Syksy saapuu tänäkin vuonna. Lämpötilat huitelevat Etelä-Suomessa hellelukemissa. Syyskuun helteiden ansiosta vuonna 2024 tulaan kokemaan eniten hellepäiviä siitä lähtien, kun Ilmatieteen laitos on niitä rekisteröinyt.

Asiaan. Syksy tuo tullessaan myös tropokelit. Niin kirjoitin 7.9.2023 tänne foorumiin. Sama toistuu tänäkin vuonna, liki päivälleen samaan aikaan:
Screenshot 2024-09-04 063011.jpg
10-portaisella asteikolla Suomen yllä on jopa 9-tason tropoa. Keli on valitettavasti vain pohjoisimman Itämeren yllä, tarjoten tropoa lähinnä Ruotsin rannikolle. Noh, radioharrastajat ottavat mitä annetetaan....

F5LEN on kelin suhteen jalat maassa:
Screenshot 2024-09-04 063809.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Työkiireiden takia en kerennyt keskiviikkona kommentoimaan keliä. Tropoa oli jo tiistai-iltana boostaten 2 metrin (145 MHz) Nordic Activity Contestin osallistujien kusoihin lisää pituutta auttaen signaalia kulkemaan meren yli Etelä-Ruotsiin.

Tässä erään ULA-diksarin bongauksia (Radioaktiivisten WA-ryhmästä, julkaistu luvalla):
WhatsApp Image 2024-09-04 at 10.06.58.jpeg
Ja kun kelit on kohdillaan, ei kaluston tarvi olla kummoinen, vastaanottoantennina Z-kirjaimen mallinen antenni (alinpana putkessa), jossa on dipoliin verrattuna lähinnä vaimennusta:
WhatsApp Image 2024-09-04 at 11.06.38.jpeg
Tässä lisäksi qth:ni tiloissa (Mikkelissä) sijaitsevan arpsiaseman kuulemia dx:iä keskiviikon puolelta:
Screenshot 2024-09-05 063229.jpg
Kaukaisin kuultu asema SM7SJR-2. Lähes 800km:n siivu vertikaaliantenneilla, Ruotsin päässä tehoa 50 wattia, mode FM. Kuultu heti 2m:n nakin loppumisen jälkeen puoliltaöin. Kuso olisi kulkenut kisassa varmasti tuon matkan ja pidemällekin kun käytössä olisi olisi ollut yagit, enemmän tehoa ja modena SSB. FT8:sta puhumattakaan...
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Tässä OH6KTL:n kuulemia asemia perjantai klo 21- lauantai klo 21 välillä. UA3GI on 400 km kauempana kuin seuraavaksi kaukaisin UA3-asema, joten olisiko ollut MS-pingsi?
Screenshot 2024-09-07 225316.jpg
En jaksanut kaikkia viikonlopun säähavaintopallojen datoja käydä läpi, mutta tässä on pe-la yönä Jokioisista lähetetyn pallon dataa. Kyllähän siellä jotain kerrostumia on ollut, kun 1240m korkeudella kastepiste oli 0:ssa asteessa, ja 100m ylempänä -20 astetta :D
pe-la yö.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Tropokeli on siitä mukava, että kun se jämähtää päälle, se voi tarjota hupia pitkäksi aikaa. Arpsiasemalistauksen perusteella keliä oli vielä maanantaiaamunakin (9. syyskuuta). Olisiko ollut peräti tämän "avauksen" maksimi tuolloin...?
Screenshot 2024-09-15 204339.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Jäi vielä edellisen tropokelin loppukaneetit kirjoittamatta, kun "jo" uutta keliä pukkaa. Edellistä keliä kesti lähes 2 viikkoa, päättyen 20:n päivän tienoilla. QTH:ni arpsiasema kopitti vielä perjantaina 20. syyskuuta paketteja liki 800km:n etäisyydeltä:
Screenshot 2024-10-14 064157.jpg


Ohessa torstailta, 19 syyskuuta erään Turkulaisen DAB-DX-kuuntelijan kuulemia asemia:
WhatsApp Image 2024-10-14 at 06.40.05.jpeg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Syksyn värit loistavat vielä luonnossa. Lämmin syksyinen lounainen ilmavirtaus tuo VHF-harrastajien mieliksi myös tropoennustekarttoihin kivat värit:
Screenshot 2024-10-14 210256.jpg



Myös aina niin pessimistinen F5LENinin kartta näyttää tällä kertaa hyvää keliä itämeren ylle:
Screenshot 2024-10-14 063605.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Eilen tuli 2m kelit wa-ryhmään viestiä että Saksaa kuuluu. Äkkiä etäsaitilla koneet tulille ja monitoroimaan. 1 asema, DR2B JO50-ruudusta kuului. mukavalla sinkulla FT8:lla. Workin hänet pois ja jäin seuraamaan, näkyykö ruudulla muita. Hiljaista oli. Aika outoa että yksittäinen asema kuuluu tropossa 1600 km:n etäisydeltä, eikä lähempää, esim Puolasta kuulu ketään. Ohessa DR2B:n kuulemia asemia, melkoista pileuppia:
Screenshot 2024-10-16 204914.jpg




Lähdin käymään punttisalilla ja kaupassa tässä välissä. Ysin jälkeen keli alkoi nousemaan hiljalleen. Asemia ilmestyi psk-reportterin ruutuun kuin sieniä syysmetsään. Saksalaisia tuli omaan lokiini toistakymmentä, pari puolalaista ja tanskalaista sekä muutama SM7. Tätä kirjoittaessa, torstaiaamuna, lokissa on Puola, Kalingrad ja Tanska. Kaukaisimmat DJ8MS (JO54) ja DD0VF (JO61) , DG0NE (JO63) tänäänkin ruudulla näkyneet tulivat jo eilen lokiin.
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Alkaa kelit olemaan taputeltu osaltani, huomenna alkaa työviikko, ei kerkeä radion äärellä enää olemaan. Kuvaruutukaappauksia tuli näistä keleistä, jotka laitan filistelyä varten omaksi ja muiden iloksi tänne.

Tässä torstaina kuulemiani asemia:
Screenshot 2024-10-17 195251.jpg

En saanut SP7VVB:tä lokiin, kun taajuus ryömi... :D
Screenshot 2024-10-17 223632.jpg

Sunnuntaina, kun tropokeli alkoi hiipumaan, MUF nousi ULA:lle asti :o
Screenshot 2024-10-20 133727.jpg


Forecakin noteerasi tropokelit, signaalit olivat vahvoja Suomen suuntaan... :D
Screenshot 2024-10-19 232501.jpg




Pitämäni kusot:
Screenshot 2024-10-20 211648.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

SP8WJW:n (KN09sr) kanssa pääsin kusoa yrittämään, mutta WJW tuli mulle parhaimmillaan -19dB, jäi kuso pitämättä. Kuulin kuitenkin häneltä kymmenkunta periodia. Ohessa SP8WJW:n kuulemat asemat. Aika outoa että hän kuuli kourallisen asemia noin 500km:n etäisyydeltä, mutta sitten seuraavat 1000km oli kartassa tyhjää, sitten kuitenkin OH3NE:n oli kuitenkin kuullut:
Screenshot 2024-10-19 230713.jpg


Ohessa vielä QTH:ssani sijaitsevan arpsi-igaten kuulemia dx:iä:
Screenshot 2024-10-20 213100.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Keli oli ja meni, tällä kertaa sitä kesti reilun vuorokauden verran Suomessa. Tällä kertaa keli ei tunkeutunut yhtä syvälle sisämaahan, kuin viikon takainen putki. Tässä kuvakaappaus tropoputkesta, ennenkuin sen kärki kiertyi Suomen rannikon ylle:
Screenshot 2024-10-25 063944.jpg


En nyt tähän hätään saanut kaivettua sen onnekkaan ukrainalaisen kutsua, joka pääsi putkeen workkien hyvällä sinkulla tanskalaisia ja norjalaisia. Tässä kuitenkin hänen kuuluvuuskarttaa ke-to väliseltä yöltä:
Screenshot 2024-10-25 115059.jpg
Kun keli sitten kääntyi Suomea kohti, kuso kulki jopa Romaniaan asti:
Screenshot 2024-10-25 215649.jpg
Pe-la välisenä yönä putken kärki hipaisi omaa QTH:tani. Silloin nappasin itselleni uuden DXCC:n, Ukrainan UR4WWT:n avulla. Toisen ukrainalaisenkin (UX5UL, Kiovasta) kuulin, mutta kuso jäi kesken kun operaattori joutui lopettamaan ilmahälytyksen takia workkimisen... :(

Kuului se Romania minullekin KP31:een, mutta olin juuri silloin punttisalilla. Olisi maaginen 2000 km ollut jo lähellä:
Screenshot 2024-10-26 121210.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Föönituuli tuo taas tropoa tulevalle viikonlopulle:
Screenshot 2024-11-06 183435.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Välillä kuso kulkee, vaikka hepburnin kartan mukaan ei kummoista keliä olisi luvassa ja vaikka olisi "sumun" ulkopuolella. Tässä joulukuun 2. päivän ennuste:
Screenshot 2024-12-02 122606.jpg


Kuulemani asemat kartalla:
Screenshot 2024-12-03 063330.jpg
Ja listauksena:
Screenshot 2024-12-03 063404.jpg
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.
OH4GGW
Vauhti päällä
Viestit: 292
Liittynyt: 3.5.2010 20:28

Re: VHF/UHF-kuulumiset

Viesti Kirjoittaja OH4GGW »

Klo 9.13 pamahti 2m kelit WA-ryhmään viesti jossa OH1LEG ilmoitti että F6DBI (IN88ij-ruutu, QRB 2096km) kutsuu 144.174 FT8-jaksolla. Kysyin että MS:ää mutta kyseessä olikin tropoa. Pikainen tsekkaus kelikarttaan:
Screenshot 2024-12-26 224620.jpg
KP31-ruutu oli kyllä nyt auttamattomasti näiden Tapaninajeluiden ulkopuolella. Virosta kuso kulki hyvin. Ohessa ES5PC:n kuulemia/kuulleita asemia kartalla aamupäivän aikana:
5pc1.jpg
Ja ohessa ES5PC:n kuulemia asemia listauksena:
5pc2.jpg
Ihan kohtuullisia siivuja :D
Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia nähdäksesi tämän viestin liitetiedostoja.