Avataanpas ketju tästä ikiaikaisesta monialueantennista.
Monilla on käsitys, että antennin pitää olla resonanssissa omalla aaltoalueellaan, että se voi olla tehokas säteilijä.
Yksi vanhimmista radioamatöörien monialueantenneista kuitenkin on dipoli, joka joko ei ole mitoitettu millekään bandille tai on mitoitettu matalimman käytettävän taajuuden mukaan.
Antennia syötetään viritetyllä syöttöjohdolla, eli avolinjalla tai max. 100W teholla ns. lapamatojohdolla.
Syöttöjohto on matalahäviöinen, joten HF-alueella suurikaan SWR ei aiheuta merkittävää tehohäviötä syöttöjohdossa.
Olennaista on sovittaa syöttöjohto lähettimeen antenninvirityslaitteella, sekä pitää antenni symmetrisenä.
Avolinja myös on vaikeampi sijoittaa kuin koaksiaali, avolinjan on kuljettava irti rakenteista.
Olen pitkään käyttänyt HF- antenninani 62m mittaista dipolia, jossa syöttöjohtona on 240-ohmista "lapamatoa", muinoin TV- antennijohtona käytettyä parijohtoa.
Moni on epäillyt antenniani saman arvoiseksi vanhan rautasängyn kanssa, se kun ei ole millekään bandille resonanssissa.
Olen kuitenkin sillä pitänyt 80m QRP-qsoja CW-modella ympäri Suomen ja muihinkon pohjoismaihin, joten ei se voi aivan mitätön säteilijä olla.
Reverse beacon on rekisteröinyt jopa alle watin lähetteen mm. Islannissa.
https://www.electronics-notes.com/artic ... oublet.php
Lisäystä: olen kilkutellut 40m bandilla kutsua muutamana iltana duplettiin kytketyllä 300mW tehoisella Pixie- rigillä, virtalähteenä 9V neppariparisto.
Reverse beacon- asemat ovat noteeranneet
T koolini mm. Virossa ja Tukholmassa.
Dupletti, doublet, dipoli viritetyllä syöttöjohdolla
-
TV_masentaja
- Addikti
- Viestit: 1196
- Liittynyt: 20.5.2015 23:06
- Paikkakunta: Tyrnävä
Dupletti, doublet, dipoli viritetyllä syöttöjohdolla
Juha, OH8UBJ
28USB, HF 160-10m phone + CW
28USB, HF 160-10m phone + CW
Re: Dupletti, doublet, dipoli viritetyllä syöttöjohdolla
Avolinjasyötön pienten häviöiden edut ja avolinjan sijoittelun haasteiden kanssa kompromissi on vetää hyvälaatuinen ja vähähäviöinen koaksiaali hamsäkistä pihalle, mutta vain sen verran että avolinjan saa hyvin siitä eteenpäin. Sovitusmuuntaja/baluni tähän väliin. Koaksiaalia ei välttämättä mene viittä metriäkään, ja näin koaksiaalin häviötkin jäävät pieniksi, etenkin jos käyttää jotain Ecoflex 10 tai 15, tai jopa paksumpaa. Lyhyt pätkä "kallista" kaapelia ei maksa paljoa.
-
TV_masentaja
- Addikti
- Viestit: 1196
- Liittynyt: 20.5.2015 23:06
- Paikkakunta: Tyrnävä
Re: Dupletti, doublet, dipoli viritetyllä syöttöjohdolla
Niin hyvät on kokemukset antennista, että tein samanlaisen metsäkämpällekin.
Viime sunnuntain 80m AM-rinkiin pääsin mukaan LV407:lla.
Kytkin lapamadon päät LV407:n antenni- ja maaliittimiin ja tunerilla vireeseen.
Viime sunnuntain 80m AM-rinkiin pääsin mukaan LV407:lla.
Kytkin lapamadon päät LV407:n antenni- ja maaliittimiin ja tunerilla vireeseen.
Juha, OH8UBJ
28USB, HF 160-10m phone + CW
28USB, HF 160-10m phone + CW
-
TV_masentaja
- Addikti
- Viestit: 1196
- Liittynyt: 20.5.2015 23:06
- Paikkakunta: Tyrnävä
Re: Dupletti, doublet, dipoli viritetyllä syöttöjohdolla
Siinäpä kuva.
Juha, OH8UBJ
28USB, HF 160-10m phone + CW
28USB, HF 160-10m phone + CW