Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Kirjoitellaan tänne hauskat jutut sekä äänestykset, yms.
Avatar
Juha
Vakiokävijä
Viestit: 36
Liittynyt: 13.9.2021 12:56
Paikkakunta: Hyvinkää

Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja Juha »

Itse kuuluin dmr harrastajana sivustolle kirjautuneena tietenkin, eilen kirjoitin kuuntelukokemuksena digiäänenlaadusta tapauksessa missä pari kaveria pitivät simplex yhteyksiä pmr modeilla dmr puhelimilla ja tietystikin diginä. Ääänenlaatu huomattavasti parempi kuin toistimien tai hotspottien kautta qsoiltaessa, no se riitti siihen että oh2lak tarjosi minulle bannia, kuulemma kun levitän tietoa mitä jotku voivat dmr puhlimillaan hyödyntää, kun se on kiellettyä. Soitin Erikille ja kysyin perusteet moiselle bannille, yksi näkökulma oli että tavallaan innostan joitakin mahdollisesti kokeilemaan laittomuuksia, itsehän en ole pitänyt kyseisiä dmr digiqsoja muuta kuin dmr toistimien kautta ja radioamatööritaajuuksilla. Tuo Erikin antama banni oli minulle siten jotenkin käsittämätön, että poistin itseni koko foorumilta, kuten aikanaan täältäkin, muutaman sitkeän provoilijan takia. Kyseisellä foorumilla joku rupesi puolustamaan minua, ettei eki ole tehnyt mitään väärää, miksi asiatta bannataan? No olipa asia nyt miten hyvänsä, kerroinpahan vaan että se huonoksi todettu dmr digiääni oli kuulemani mukaan jopa loistava, kun yhteys pidettiin käsikapulasta toiseen simpex yhteytenä, eipä tässä muuta tämän tienoilta, tulipahan kerrottua. :) Oh2eki
Ham:oh2eki Pmr:zero
Avatar
OH6HGW
Addikti
Viestit: 2770
Liittynyt: 17.3.2005 15:31
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja OH6HGW »

Juha kirjoitti: 19.1.2023 12:53pari kaveria pitivät simplex yhteyksiä pmr modeilla dmr puhelimilla ja tietystikin diginä... riitti siihen että oh2lak tarjosi minulle bannia...
ÖÖ, siis mitä kusoja piti?? Jollain amatööri dmr koneella, pmr taajuudella?? Sehän ei taida olla ihan luvallista? Lupavapaat taajuudet tarvitsevat sille taajuusalueelle tyyppihyväksytyn radiolaitteen. Millä tahansa mopellakaan ei saa metsästystaajuuksille mennä, amatööri taajuuksille saa vaikka ovatkin päällekkäisiä taajuuksia.

Miksiköhän sinä sait bannia jos et ole ollut kokeiluun osallinen?
Avatar
Juha
Vakiokävijä
Viestit: 36
Liittynyt: 13.9.2021 12:56
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja Juha »

Niin, pari kaveria, toinen hami, toinen muuten vaan radioharrastaja, pitivät yhteyttä käsikapulasta toiseen muutaman kilometrin välimatkalla, äänenlaatu dmr puhelimella pmr taajuudella diginä. Tiedän toki ettei ole sallittua sääntöpykälien mukaan, minä kirjoitin kaverien kokeilusta ja äänenlaadun hyvyydestä simpex modella findmr foorumille, niin oh2lak antoi bannia, että kirjoitin aiheesta foorumilla, itse en ole näitä kokeiluja tehnyt yhdenkään kaverin kanssa, syy banneille: innostan kuulemma muitakin nuoremmanpolven hameja kokeilemaan ns laittomia kirjoituksellani? Koko foorumi on paljolti monien muutenkin haukkuma mm toteamalla että pitäkööt Erik ja Jussi fooruminsa ja koko dmr valtakuntansa, ovat häipyneet ulkolaisella vastaavalle foorumille. Ei aiheesta enempää, en juurikaan itse käynyt koko foorumilla, joten yksi ja sama, oliko banneja vaiko ei, jatkan omaa harrastustani tietty kuten ennenkin. :)
Ham:oh2eki Pmr:zero
Avatar
OH6HGW
Addikti
Viestit: 2770
Liittynyt: 17.3.2005 15:31
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja OH6HGW »

Juu, se on moni asia pitkälti "jeesustelua". Kuten ennen oli ra-lehdessä kun uusi 5Mhz alue tuli ja koneita sinne avattiin. Täälläkin asiaa pidettiin "jes" meininkinä kun ra-lehti ei juttujani julkaissut...



Kuva
OH6HGW kirjoitti: 15.9.2017 7:06...Tälläistä laitetta ei saa RA-lehdessä mainita koska on täysin anteeksiantamatonta ja laitonta jos rigi laajennuksen jälkeen menee cb-bandille. Ei ole ilmeisesti näistä koskaan kuulut missä ovat kanavat valmiiksi...
oh2jin kirjoitti: 15.9.2017 17:34 Kiistatonta, eikä suinkaan vaihtoehtoista faktaa tai kyseenalaisesti perusteltuja mielipiteitä. Radioamatöörimääräyksen 3§
“Tässä määräyksessä tarkoitetaan:
1) radioamatöörilähettimellä radiolähetintä, joka toimii jollakin Viestintäviraston radioamatööriviestintään määräämällä radiotaajuudella ja joka voi toimia taajuusalueella 26 MHz - 2450 MHz vain kansainväliseen teleliikenneyleissopimukseen liittyvässä radio-ohjesäännössä tai Viestintäviraston määräyksessä radioamatööritoimintaan osoitetuilla taajuusalueilla.
2) radioamatööriasemalla radioasemaa, johon sisältyy yksi tai useampi ra-dioamatöörilähetin.”
Näinpä ei radioamatöörilähetin voi toimia vaikkapa määräyksen 15 8§ ja 9§ taajuusalueilla.
Avatar
Juha
Vakiokävijä
Viestit: 36
Liittynyt: 13.9.2021 12:56
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja Juha »

Jumalattoman hieno radio menneiltä vuosikymmeniltä. :D
Ham:oh2eki Pmr:zero
Seppä
Addikti
Viestit: 1275
Liittynyt: 9.11.2010 20:00
Paikkakunta: Vaasa
Viesti:

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja Seppä »

eikös pmr alueella ole ihan laillista käyttää digimodea niille osoitetuilla kanavilla ja laillisilla pmr puhelimilla joista digimode löytyy?
Avatar
Kajari
Addikti
Viestit: 1204
Liittynyt: 31.12.2007 3:15
Paikkakunta: Hämyläinen

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja Kajari »

Ilmeisesti tarkoitetaan PMR446, koska PMR itsessään tarkoittaa vain luvanvaraisia radiopuhelimia (Private Mobile Radio).
Avatar
OH6HGW
Addikti
Viestit: 2770
Liittynyt: 17.3.2005 15:31
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja OH6HGW »

Kyllä puheena on PMR446 ja siellä saa käyttää digimodea sinne hyväksytyillä digimode laitteilla. Nyt kuitenkin joku oli suorittanut kokeilun RA-laitteella jonka ei edes saisi lähettää PMR446 alueella (vaikka suurin osa näin tekee paketista pois ottaessa?). Tämän kokeilun raportoinnista annettiin banni. Perinteinen postipojan ampuminen, kun lakuja tuo...
velho-1
Viestit: 2
Liittynyt: 13.8.2008 7:41

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja velho-1 »

Juurikin noin, kun juttu kokeilusta ei miellyttänyt Hitleröintiä harrastavaa ylläpitäjää niin bannihan siitä tulee...
On tuolta ylläpitäjältä tullut aikaisemminkin vinkumista silloin oli kysymyksessä ihan laillinen kokeilu pohjanmaalla ja kun se ei miellyttänyt niin vinkumista ja ulvontaa siitä tuli.

Ei se taida pitkälle kantaa jos aletaan sensuroimaan juttuja mitkä ei miellytä, aina kuitenkin löytyy media minne juttunsa voi julkaista, kun tarpeeksi jakaa bannejä niin jää jäljelle ylläpitäjä ja sen kaverit.
Avatar
Juha
Vakiokävijä
Viestit: 36
Liittynyt: 13.9.2021 12:56
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja Juha »

Ymmärrän suurinta osaa hameja, Erikiäkin, eikä minulla ole ketään vastaan mitään, siksi ajattelin infota suht olemattomasta asiasta kuitenkin, itse en tehnyt mitään digi ym kokeiluja, kirjoitin vaan kuinka paljon parempi digiääni oli kavereilla kun kokeilivat simplexinä. https://www.facebook.com/groups/179716938770054
Viimeksi muokannut Juha, 22.1.2023 11:36. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Ham:oh2eki Pmr:zero
Avatar
OH6HGW
Addikti
Viestit: 2770
Liittynyt: 17.3.2005 15:31
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja OH6HGW »

velho-1 kirjoitti: 21.1.2023 17:53Ei se taida pitkälle kantaa jos aletaan sensuroimaan juttuja mitkä ei miellytä...
Juu, täältä katoaa maltillisesti viestejä ( minä olen kirjoittanut noin 2500 viestiä joista jäljelle on jäänyt alle kuusi sataa).
oh2op
Vauhti päällä
Viestit: 172
Liittynyt: 24.9.2025 16:47

OH2LAK Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja oh2op »

Suomessa on kaksi erilaista näkemystä DMR:stä. Päälinjaa edustavat OH2LAK ja OH23ERV pienin painotuseroin ja toista linjaa OH4VA. Mitäpä jos soittaisit Ristiinaan ja tiedustelisit vaihtoehtoista mielipidettä?
oh2op
Vauhti päällä
Viestit: 172
Liittynyt: 24.9.2025 16:47

Sitä ja tätä Re: Findmr sivusto sekä ylläpitäjät?

Viesti Kirjoittaja oh2op »

1) radioamatöörilähettimellä radiolähetintä, joka toimii jollakin Viestintäviraston radioamatööriviestintään määräämällä radiotaajuudella ja joka voi toimia taajuusalueella 26 MHz - 2450 MHz vain kansainväliseen teleliikenneyleissopimukseen liittyvässä radio-ohjesäännössä tai Viestintäviraston määräyksessä radioamatööritoimintaan osoitetuilla taajuusalueilla.
Ei ole olemassa sähkötarkastusta, vaan mennään CE:n mukaan. Samat laitteet toimivat toisiinsa sopimattomilla taajuusalueilla eikä vain CB:llä. Tämä on melko onneton yritys perustaa sähkötarkastus sinne, missä sitä ei Euroopan unionin sisämarkkinoilla ole.

Ei se, että ajokortiton omistaa auton ja kehuu sen ominaisuuksia, ole ajamista.

Mitäpä, jos koottaisiin kulkupuheista ne kaikki kohdat, määräykset, mitä OH2LAK on antanut vaikkapa 2023-2025 tai sen jälkeen, kun OH3EVH:sta tuli radioamatööri?

DMO on hyvä 25 W:lla hätäliikenteessä, koska se ehkäisee
- heitteillepanon
- heitteillejätön
- ei rasita tekstiviestein niin paljoa verkkoa kuin puhe
- täydentää 2m:n toistimia hyvinvointialueella
Vastaa Viestiin