FM-antenni maaseudulle
-
tkein
- Viestit: 3
- Liittynyt: 7.6.2014 10:34
FM-antenni maaseudulle
Alkuun sanottankoon, että olen ihan täysi n00b, mitä antennitekniikkaan tulee.
Vanhempien luona on yritetty saada erästä tiettyä paikallisradiotaajuutta kuulumaan toistaiseksi huonolla menestyksellä. Radiona on joku Tivoli Audion purkki, jonka antenniliitännästä vedetyn koaksiaalikaapelin toisessa päässä on tällaista vastaava antenni. Metallihäkkyrän taittokulmat eivät ole noin terävät, mutta muuten hyvin samanoloinen. Kytkentäkaavion olen kopsannut kys. antennista.
Ongelmana on se, että tällä ok-talon kattotason yläpuolelle asennetulla ulkoisella antennilla kuuluvuus on kauttaaltaan empiirisen testauksen perusteella aivan yhtä paska kuin sisätiloissa sijaitsevan radion omalla sisäisellä antennilla. Onkohan tämä ihan oikein? Antenni on asennettu vastaavasti "pystyasentoon" kuin kuvassa.
Lisäksi kiinnostaa tietää, mikä tällaisen antennin toimintaperiaate on. Neljän lankakierroksen kelat liittynevät jotenkin taajuuksien suodatukseen? Google-hauilla en ole onnistunut löytämään kompaktia pakettia, jossa esiteltäisiin jotakuinkin kansanomaisesti erilaisten antenniratkaisujen perusskemoja ja valittujen komponenttien merkitystä. Lähinnä olen löytänyt inssitasoisia matemaattisia kaavahelvettejä. Onko muuten normaalia, että tällainen ulkoinen antenni ei tarvitse yhteyttä antenniliittimen ulkokuoreen (koaksiaalikaapelin vaippaan)? Se kuuluvuus, mitä tuolla antennilla on toistaiseksi saatu irti, toteutuu, vaikkei maataso (?) edes ole kytketty vaan pelkkä kaapelin keskikupari tökätty liittimeen. Jos näin on, niin tietty tästä herää kysymys, miksi niin liittimessä kuin antennissa yleensä on sitten tarjolla kaksi eri kontaktipintaa.
Haluttu taajuus on 106,1 MHz, jonka kuuluminen pelkästään olisi riittävä ratkaisu asiassa. Jos tämä on saavutettavissa kotitekoisesti, tietyn mittaisen langan tiettyyn muotoon vetämällä, niin olen enemmän kuin tyytyväinen. Nykyinen antenni menköön sitten vaikka variksenpelättimeksi marjapensaita suojelemaan.

oh6ekr
- Addikti
- Viestit: 1065
- Liittynyt: 25.4.2007 15:03
- Paikkakunta: KP13
Re: FM-antenni maaseudulle
Itse lähtisin ihan perus dipolilla parantelemaan kuuluvuutta.
Jos suuntaavuutta tietyyn suuntaan haluaa, niin ehkä helpoin rakennettava on HB9CV.

73 de OH6EKR
-
oh5nxo
- Vakiokävijä
- Viestit: 60
- Liittynyt: 5.7.2013 22:15
Re: FM-antenni maaseudulle
jotain on pielessä jos sisällä/ulkona ei vaikuta. se antennin kelasysteemi on ns. symmetrointimuuntaja eli symmi. siinä pitää olla oikeanlainen kelasydänmateriaali johon kelat kierretään, jotta se toimii. Symmin tarkoitus on vähentää antennikaapelin ulkopintaa pitkin tulevia ei-toivottuja signaaleja ja vähentää vastaanotetun hyötysignaalin karkaamista sinne. huono symmi on huonompi kuin ei symmiä ollenkaan.
minäkin haluaisin tietää mikä tuon Z-vänkkyrän merkitys on. jos pitää kuulla sekä pysty- että vaakapolaroituja asemia, suora elementti 45 astetta kallellaan ajais kaiketi saman asian.
vanha halpa: pura antennikoaksiaalia 75cm matkalta ja erottele vaippa ja sydänlanka T:n muotoon,
yhteensä 1.5m. ei ole niin sentilleen. teipillä tai nitojalla kiinni sinne missä parhaiten kuuluu, siihen asentoon missä parhaiten kuuluu. jos paikallisradio on pystypolaroitu, todnäk parhaiten pelaa kun nostaa sydänlangan pään niin ylös kuin mahdollista ja antaa kaiken muun roikkua alas.
Vaan johtuuko huono kuuluvuus voimakkaista lähiasemista? Ihan vieressä oleva asema voi peittää
heikkoa signaalia vaikka taajuudelta ei ylimääräistä kuulukkaan.
Juha

Kiitos avusta. Pitää ehkä yrittää tuota köyhän miehen dipolia kaapelia purkamalla. Oletan, että sen yhtenäisellä kaapelin osan pituudella ennen purkukohtaa ei ole merkitystä luokkaa 10-15 metrin vedossa.
Osaako joku vielä vastata tuohon kyssäriin liittyen antenniliitännän kontaktien määrään? Eikö se referenssitasokin pitäisi olla kaapelin suojasukan kautta antennin ja radion välillä, että vastaanotosta tulisi yhtään mitään? Vai ovatko antennit niin oman tiensä kulkijoita, ettei kokonaista virtapiiriä enää tarvita sähkön kulkemiseen? En tajua...

OH6HGW
- Addikti
- Viestit: 2770
- Liittynyt: 17.3.2005 15:31
- Paikkakunta: Seinäjoki
Re: FM-antenni maaseudulle
Minkälainen antenniliitin radiossa on? Molempien johtojen (keskikarva ja vaippa) pitää olla yhdistettynä radioon, sillä muuten se koko kaapeli-antenni systeemi toimii antennina ja vastaanottaa varmasti kaikki häiriöt sisältä ja ulkoa. Mikäli radiossa ei ole oikeaa antenni liitintä niin koaksiaalin vaipan voi kytkeä patterikotelon miinukseen. Eihän nyt ole mikään antenniliitin oikosulussa kun ei mitään apua ole, yleensä kuuntelussa kaikki "rauta" liittimen perässä auttaa.tkein kirjoitti:Onko muuten normaalia, että tällainen ulkoinen antenni ei tarvitse yhteyttä antenniliittimen ulkokuoreen (koaksiaalikaapelin vaippaan)? Se kuuluvuus, mitä tuolla antennilla on toistaiseksi saatu irti, toteutuu, vaikkei maataso (?) edes ole kytketty vaan pelkkä kaapelin keskikupari tökätty liittimeen. Jos näin on, niin tietty tästä herää kysymys, miksi niin liittimessä kuin antennissa yleensä on sitten tarjolla kaksi eri kontaktipintaa.
-
oh5nxo
- Vakiokävijä
- Viestit: 60
- Liittynyt: 5.7.2013 22:15
Re: FM-antenni maaseudulle
jossain on jotain hämminkiä, jos maapuolen kytkemisellä ei ole väliä heikkoa asemaa kuunneltaessa.
oikosulku tai katkos kaapelin yläpäässä, maakontaktin puuttuminen radion _sisällä_ vian tai sikahalvan rakenteen takia, ...
signaali voi loikata tasavirtakatkoksen ylikin. koaksiaalin pää kiristettynä sellaiseen 80-luvun koiras-kulmamalli-tv/radio-liittimeen voi pelata jotenkin vaikkei vaippaa ole kuorittukaan. muovin läpi tulee jonkun pikon kondensaattori. Vaimentaa ULA:a enemmän kuin UHF-tv:tä.
Paljonko on matkaa, paljonko watteja paikallisradiolla?
Juha
oikosulku tai katkos kaapelin yläpäässä, maakontaktin puuttuminen radion _sisällä_ vian tai sikahalvan rakenteen takia, ...
signaali voi loikata tasavirtakatkoksen ylikin. koaksiaalin pää kiristettynä sellaiseen 80-luvun koiras-kulmamalli-tv/radio-liittimeen voi pelata jotenkin vaikkei vaippaa ole kuorittukaan. muovin läpi tulee jonkun pikon kondensaattori. Vaimentaa ULA:a enemmän kuin UHF-tv:tä.
Paljonko on matkaa, paljonko watteja paikallisradiolla?
Juha
-
tkein
- Viestit: 3
- Liittynyt: 7.6.2014 10:34
Re: FM-antenni maaseudulle
Jaha, mitäs paskaa...termistö hukassa näköjään. >_< Tän siitä saa, kun laittaa lapsen asialle. Sori. Eihän tämä mikään paikallisradioasema ole vaan kaupallinen valtakunnallinen radiokanava, jota vain koetetaan tässä poimia kuuluvuusalueen reunalta. Löytyi ihan Digitan käppyräkin, jossa myös aseman lähetysspeksejä. Vastaanottopaikkana Rautavaara, Kuopiosta koilliseen vihreällä alueella. Autoradioissakin aseman kuuluvuus voi vaihdella sadan metrin matkalla reilusti, joten onkohan tilanne vaan se, että tässä nimenomaisella kiinteistön kohdalla ei ole tiedossa parempaa vastaanottoa ilman oman satelliitin ampumista taivaalle...
Radiossa F-liitin, käyttöohje, sivu 7. Kytkimestä on vaihdettu ulkoinen antenni käyttöön.
Nyt uudemmalla testauksella näyttäisi siltä, että on siitä maan kytkemisestä kuitenkin pienoinen hyöty heikosti kuuluvia asemia kuunnellessa. Isoja lähetystehoja alueelle tarjoavien asemien kohdalla ei näköjään tarvitse maata kytkeä ollenkaan hyvän kuuluvuuden saamiseksi. Ehkä sen pitääkin mennä näin.
Yleismittari näyttää antennikaapelille antennin läpi resistanssia ~ 0,8 ohm, joten siltä osin kaapelissa ei varmasti ole ainakaan katkosta. Mekaanista rasitusta letkuun ei ole vuosien saatossa kohdistunut, joten tuskin oikosulustakaan on kyse.
Olisiko suuntaavasta antennista saatavissa lisäapua heikkotehoisen lähetyksen sieppaamisessa? Aktiiviset antennivahvistimet?
Tulipa tässä mieleen sellainenkin vaihtoehto, että unohtaisi koko radiovastaanoton ja sorvaisi keittiön kulmaan jonkun sopivan wlan-pohjaisen ratkaisun, kun asema on kuunneltavissa verkossa ja kiinteistöön tulee vielä nopea kuituyhteys.

jaska67
- Vauhti päällä
- Viestit: 174
- Liittynyt: 16.8.2011 15:34
- Paikkakunta: Laukaa
Re: FM-antenni maaseudulle
Moikka suunta antenni kyllä auttaa asiaa.. mitä isompi sen parempi..
http://lipas.uwasa.fi/~jpe/ula/
Itsellä pyörii ahkeraan android kännyssä ja tabissa radiot sovelluksella tunein radio..
Jaska
http://lipas.uwasa.fi/~jpe/ula/
Itsellä pyörii ahkeraan android kännyssä ja tabissa radiot sovelluksella tunein radio..
Jaska
-
oh5nxo
- Vakiokävijä
- Viestit: 60
- Liittynyt: 5.7.2013 22:15
Re: FM-antenni maaseudulle
Pystypolaroitu lähete, veppisivut kertoivat.
Kolin lähetin voi kuulua paremmin, miten sitten sattuukaan paikalliset maastoesteet Kuopion/Kolin suuntiin.

OH4GGW
- Vauhti päällä
- Viestit: 292
- Liittynyt: 3.5.2010 20:28
Re: FM-antenni maaseudulle
Meillä on OK-talon katolla tommonen Z-mallinen FM-antenni. On kyl aivan paska. Tekniset tiedot sanoo että semmosen gaini olis -1dB, eli dipoliin verrattuna -3.14dB. Siihen liittimien, kytkentärasian sekä kaapelin vaimennukset talon toiseen päähän päälle...huh huh.
Niinkuin OH6HGW kirjoitti, kaapelin vaipan tulee olla kytkettynä (runkoon=maihin), muuten menetetään myös antennin kykyä käyttää suuntaavuuttaan häiritsevien asemien vastaanotossa. Antennin signaali suoraan vastaanottimella saattaisi olla puhdas häiritsevästä asemasta, mutta antennikaapeli saattaakin siepata häiritsevän aseman signaalia enemmän, kuin antenni itse.
Monen erillisvirittimen mukana (esim. ostamani Sonyn ST-SB920) mukana tulee n. 1.5m mittainen antennipiuha, joka tökätään pelkästään vastaanottimen antenniliitännän keskinastaan. Hyvin pelittää silleenkin, mutta antennin paikka on ulkona, oli se sitten dipoli tai yagi...