Dupletti, doublet, dipoli viritetyllä syöttöjohdolla
Lähetetty: 3.7.2022 16:03
Avataanpas ketju tästä ikiaikaisesta monialueantennista.
Monilla on käsitys, että antennin pitää olla resonanssissa omalla aaltoalueellaan, että se voi olla tehokas säteilijä.
Yksi vanhimmista radioamatöörien monialueantenneista kuitenkin on dipoli, joka joko ei ole mitoitettu millekään bandille tai on mitoitettu matalimman käytettävän taajuuden mukaan.
Antennia syötetään viritetyllä syöttöjohdolla, eli avolinjalla tai max. 100W teholla ns. lapamatojohdolla.
Syöttöjohto on matalahäviöinen, joten HF-alueella suurikaan SWR ei aiheuta merkittävää tehohäviötä syöttöjohdossa.
Olennaista on sovittaa syöttöjohto lähettimeen antenninvirityslaitteella, sekä pitää antenni symmetrisenä.
Avolinja myös on vaikeampi sijoittaa kuin koaksiaali, avolinjan on kuljettava irti rakenteista.
Olen pitkään käyttänyt HF- antenninani 62m mittaista dipolia, jossa syöttöjohtona on 240-ohmista "lapamatoa", muinoin TV- antennijohtona käytettyä parijohtoa.
Moni on epäillyt antenniani saman arvoiseksi vanhan rautasängyn kanssa, se kun ei ole millekään bandille resonanssissa.
Olen kuitenkin sillä pitänyt 80m QRP-qsoja CW-modella ympäri Suomen ja muihinkon pohjoismaihin, joten ei se voi aivan mitätön säteilijä olla.
Reverse beacon on rekisteröinyt jopa alle watin lähetteen mm. Islannissa.
https://www.electronics-notes.com/artic ... oublet.php
Lisäystä: olen kilkutellut 40m bandilla kutsua muutamana iltana duplettiin kytketyllä 300mW tehoisella Pixie- rigillä, virtalähteenä 9V neppariparisto.
Reverse beacon- asemat ovat noteeranneet
T koolini mm. Virossa ja Tukholmassa.